Ensitunnelmia HeroScapesta
Mikko Karvonen <[email protected]> Wed, 27 Oct 2004 10:34:23 +0300
| Newsgroups | gmane.games.pelilista |
|---|---|
| Message-ID | <[email protected]> |
Kuriiripalvelu kiidätti Yhdysvalloista tulleen HeroScape-laatikon ovelleni varhain eilisaamuna. Erään ystävällisen BGG-käyttäjän kanssa sovitut kaupat vaativat hieman järjestelyä, mutta vaivannäkö kannatti: paketin hinnaksi muodostui postikuluineen kaikkineen noin 47 euroa eli melkoisesti vähemmän kuin paikallisilta jälleenmyyjiltä. Vaikka yleisesti ottaen pyrinkin tukemaan kotimaisia pelikauppiaita, rajansa kaikella... Paketti on painava, mutta kooltaan hieman kompaktimpi kuin odotin. Tilavuutta on kyllä enemmän kuin kookkaalla saksalaistyyppisellä laatikolla (esimerkiksi Pirate's Cove), mutta vähemmän kuin massiivisilla sotapeleillä. Kokoa paketille olisi saanut helposti enemmänkin, sillä sisältöä paketissa riittää. Vajaan sentin paksuisia heksalaattoja on yhteensä 338 heksan verran, minkä lisäksi mukana on 30 vaihtelevan kokoista miniatyyriä (pienimmät noin kolmen sentin korkuisia, suurimmat reilusti yli 10 senttisiä), läjä noppia, komentolaattoja, vauriomerkkejä, vesiheksoja ja kolme kirjasta. Ja kyllä, paketin "leluarvo" on huomattavan suuri. Miniatyyrit ovat nättejä ja vapaan rakentelun mahdollistavat heksat suorastaan houkuttelevat rakentelemaan omia taistelukenttiä. Juuri sellainen paketti, jonka perheen isä "ostaa pojalleen" ja istuu itse leikkimässä sen kanssa joulupyhien ajan :-) Pelin säännöt ovat hyvin simppelit ja helposti omaksuttavat. Aluksi pelaajat valitsevat itselleen skenaariossa määritellyn pisterajan mukaan armeijat. Käytännössä mukaan saa 4-5 sankaria (yksi yksittäinen figuuri) tai joukkiota (useampia figuureja, jotka kuolevat yhdestä osumasta). Kullekin hahmolle on määritelty nopeus, kantama, hyökkäys- ja puolustusarvot, kestopisteiden määrä, korkeus, erikoiskyvyt ja joukko muita ominaisuuksia (kuten "ihminen", "örkki", "kekseliäs"), joilla tulee luultavasti olemaan enemmän merkitystä lisäpakettien ilmestymisen myötä. Tällä hetkellä niihin viitataan vain parissa hahmossa. Erikoiskyvyt ovat mukavan monipuolisia ja vaihtelevia, joten kaikki tarjolla olevat soturi-vaihtoehdot ovat selvästi erilaisia. Kun armeijat on valittu ja asetettu laudalle, aloitetaan varsinainen taistelu. Vuoron alussa pelaajat asettavat hahmojaan esittävien korttien päälle kolme numeroitua komentolaattaa ja yhden hämäyslaatan. Tämän jälkeen heitetään aloite, jonka voittanut pelaaja paljastaa ensimmäisen komentolaattansa ja liikuttaa kyseistä sankaria tai joukkiota. Seuraavaksi vuoro siirtyy toisella pelaajalle, joka paljastaa oman ykkös-laattansa ja niin edelleen. Komentolaattojen avulla peliin on siis saatu pientä bluffauksen makua ja taktisesti hahmojen liikkumisjärjestyksellä voi olla hyvinkin suuri merkitys. Hahmon vuoro koostuu aina liikkumisesta ja hyökkäämisestä (tässä järjestyksessä). Systeemi on hyvin yksinkertainen ja selkeä, mutta siihen on muutamilla lisäsäännöillä saatu kivasti syvyyttä. Esimerkiksi maastoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä korkeuserot vaikuttavat niin liikkumiseen, näkyvyyteen kuin taisteluarvoihinkin ja erikoiskykyjä antavilla glyph-laatoilla voi olla hyvinkin suuri taktinen merkitys. Mikään yksityiskohtainen strategiapeli tulokas ei yritä olla, mutta omilla valinnoilla on selvästi vaikutusta taistelujen etenemiseen, mikä on aina positiviista. Itse sotiminen on todellista noppajuhlaa. Hyökkääjä heittää hyökkäysarvonsa verran hyökkäysnoppia, joissa on pääkallo-symboli kolmella eri sivulla. Puolustaja vastaa heittämällä puolustusnoppia, joissa on kilpisymboleja kahdella eri sivulla. Vauriota tulee erotuksen verran ja kestopisteidensä verran vahinkoa saaneet hahmot kuolevat. Paljon simppelimmäksi touhu ei siis voisi muuttua. Asioita mutkistavat kuitenkin hieman hahmojen erilaiset erikoiskyvyt, jotka voivat lisätä heitettävien noppien määrää, muuttaa niiden vaikutusta tai suunnata hyökkäyksen useampaan kohteeseen kerralla. Parhaimmillaan ropina voikin olla melkoinen, kun hyökkääjä heittää yhdeksää noppaa ja puolustaja vastaa kymmenellä. Moinen taitaa vedota joihinkin ihmismielen alkukantaisiin vaistoisin, sillä tällaiseen kevyeen peliin yhdistettynä se on erittäin hauskaa :-). Keskimäärin noppia heitetään pikaisen arvion mukaan noin 4 kappaletta kerralla. Pelaajien tavoitteet vaihtelevat hieman skenaariosta toiseen. Useimmiten tavoitteena on yksinkertaisesti tuhota vastustaja kokonaan, mutta jo peruspaketista löytyy myös pari mielenkiintoisempaa vaihtoehtoa. Yhdessä toisen pelaajan on yritettävä suojella tiettyä, salaa valitsemaansa hahmoa toisen pyrkiessä tappamaan tämän. Toisessa, neljälle hengelle suunnitellussa skenaariossa yksi pelaajista puolustaa lohikäärmeen ja muutaman muun hahmon kanssa luolaa kolmen muun pelaajan hyökkäyksiltä. Pelin virallisilta nettisivuilta löytyy jo tässä vaiheessa muutama uusi tehtävä, jotka ovat käytännössä uusia skenaarioita peruspaketin kartoille. Niissä tavoitteet vaihtelevat mukavasti, joten ne tuovat pelille mitä todennäköisemmin lisää elinikää. Kuten arvata saattaa, pelin pystyttämiseen kuluu oma aikansa ja se vaatii yllättävän paljon pöytätilaa. Olen itse hieman allerginen pitkille ja monimutkaisille alkuvalmisteluille, mutta ainakin eilisen perusteella maaston rakenteleminen on hauskaa. Vähän kuin legoilla leikkisi :-). Pelin purkaminen on sen sijaan toistaiseksi pieni ongelma, sillä kaiken paketissa olleen ahtaminen takaisin laatikkoon on kaikkea muuta kuin helppo homma. Tähän täytynee kehitellä jonkinlainen patenttiratkaisu. Summa summarum. Pari sessiota ehdittiin eilen ottaa ja hauskaa oli. Pelisysteemi tarjoaa riittävästi merkityksellisiä valintatilanteita, että tappelut ovat mielekkäitä, ja peli näyttää pirun hyvältä. Mitään syvällistä viihdettä tältä paketilta on turha odottaa, mutta sen kaikki taisivatkin jo tietää. Ensituntuman perusteella uskoisin kuitenkin tulokkaan saavuttavan vähintäänkin kohtuullisen suosion täkäläisten peliharrastajien keskuudessa. 90 euron hintalappu tuntuu kuitenkin hieman pöyristyttävältä ajatukselta näinkin kevyestä viihteestä. //Gargoyle ------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> Make a clean sweep of pop-up ads. Yahoo! Companion Toolbar. Now with Pop-Up Blocker. Get it for free! http://us.click.yahoo.com/L5YrjA/eSIIAA/yQLSAA/grQolB/TM --------------------------------------------------------------------~-> Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen: [email protected] Yahoo! Groups Links <*> To visit your group on the web, go to: http://groups.yahoo.com/group/pelilista/ <*> To unsubscribe from this group, send an email to: [email protected] <*> Your use of Yahoo! Groups is subject to: http://docs.yahoo.com/info/terms/